RUKOUSAiheet - perheet
Aihepiiriin kuuluu kaikki mikä koskettaa perhettä.
Rukousaihe Suomen nuorison puolesta
• Rukousaihe nuorison puolesta. Hengellistä heräämistä nuorison keskellä, se on ainoa todellinen ja muuttava apu.
• Rukousaihe nuorison puolesta sekä kiusaajien että kiusattujen puolesta. • Rukousaihe että tulee hengellinen herätys jengien keskelle. • Rukousaihe että Suomesta nousee evankelistoja, joilla on voitelu julistaa muuttavaa ilosanomaa näille nuorille, aivan kuten Juokse poika, juokse -kirjassa. Nuoren väkivaltainen käytös on todellisuutta ja lisääntyvästi otsikoissa. ”Väkivaltaisuus on seurausta monenlaisesta henkisestä pahoinvoinnista ja vihan tunteesta. Ihmisellä on luontainen halu kuulua osana johonkin ja olla arvostettu. Kun nuori kaipaa ikäisiään kavereita, hän voi ajautua vääränlaiseen seuraan, jossa omaksutaan toisten väkivaltaa ihannoiva ajattelu. Vääränlaisessa yhteisössä tämä johtaa vääjäämättä käytösongelmiin sekä jopa mukaan rikollisuuteen.” Tältä näyttää nuorisorikollisuus Helsingissä - Kotimaa - Ilta-Sanomat https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009859224.html Lauttasaaren asukkaat kertovat aluetta piinaavasta nuorisojengistä - Kotimaa - Ilta-Sanomat https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009854037.html "Suomi ei ole enää Suomi" – nuoret kertovat, miksi katujengit kiinnostavat | Yle Uutiset https://yle.fi/a/3-12666145 ”Potkitaan polvistuvaa lasta päähän” – koulukiusaaminen on raaistunut nöyryyttäväksi väkivallaksi, sanoo kokenut komisario https://yle.fi/a/74-20049613 Nuorten rikoksissa pelottava suuntaus, josta poliisitkin tyrmistyvät – ”Missä näiden lasten omatunto on?” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009815245.html Biologia vaikuttaa lapsen pahuuteen enemmän kuin uskallamme ajatella, sanoo psykiatri | Yle Uutiset https://yle.fi/a/74-20049929 Lainaus: Salmivalli sanoo, että maahanmuuttajaoppilailla näyttää olevan kohonnut riski sekä kiusata että joutua kiusatuksi. Hän kertoo, että viime keväänä tehdyn kyselyn mukaan suomalaisiin kouluihin tulleet ukrainalaislapset kertoivat muita useammin joutuneensa kiusatuksi, mutta sanoivat myös muita useammin kiusaavansa. – Se oli surullinen yllätys, koska olin ajatellut, että ukrainalaiset ovat ryhmä, joita kohtaan suomalaisilla on suuri myötätunto ja auttamisen halu. Siitä huolimatta ukrainalaislapsilla oli selvästi vaikeuksia koulujen kaverisuhteissa. Salmivalli lisää, että etenkin pakolaisina Suomeen tulevilla saattaa olla traumataustaa, joka voi vaikuttaa kykyyn solmia kaverisuhteita. |
Rukousaihe Suomen lasten ja koulujen puolesta
Rukousaihe Suomen lasten ja koulujen puolesta.
Avilta on tämän lukuvuoden alussa tullut kouluille viesti sateenkaarisuunnista Suomen kouluihin. Suomen kouluihin on jo nyt tuotu, ja ollaan tuomassa opetustunti, jossa Seta saa opettaa agendaansa lapsille. Rukouspyyntö myös koulujen puolesta, sillä kouluilla on vielä laillinen oikeus valita salliiko tämän kaltaisen opetuksen koulussaan vai ei. |
Rukousaiheeksi kirje, joka on tullut Tellulta 28.12.2022
Rukousaiheena suomalaisten itsetunnon parantuminen Jumalan voimasta ja Jumalan avulla, minkä mahdollistaa hengellinen herääminen. Jumalalle on kaikki mahdollista.
Suomen Rukousrintaman johdanto aiheeseen, jonka jälkeen liitteenä Tellun lähettämä teksti.
Raamatun mukaan isien pahat teot siirtyvät kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka. Mikä tarkoittanee myös sitä, että useampi sukupolvi kantaa menneitten sukupolvien taakkoja ja traumoja sielussaan. Suomessa isämme ja isoisämme jo useassa sukupolvessa ovat taistelleet monissa eri sodissa. Viimeisin sota Suomessa käytiin vain 80 vuotta sitten. Suomen historia on varsin raskas monien aikeisempienkin sotien ja taisteluiden verottaessa perheitämme ja tuoden elämään monenlaisia murheita, köyhyyttä ja nälkää. Monet taakat ovat jättäneet pieneen, sisukkaaseen kansaamme jäljen, jonka pois pyyhkiminen ei käy helposti, vaan se siirtyy edelleen sukupolvelta toiselle. Raskaasta historiastamme kertoo myös kansallinen mollivoittoinen itsetuntomme. Mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Jumala voi! |
Rukousaiheena nuorison pahenevat päihdeongelmat. Viime vuosina tilastoissa kehuttiin miten alkoholin käyttö oli vähentynyt nuorten keskuudessa, mutta niissä uutisissa ei mainittu ollenkaan että ongelma oli siirtymässä huumeiden puolelle.
Esirukouspyyntö Suomen nuorison päihteiden käytön katkaisuhoidon puolesta sekä päihdehuoltolakiin muutosta.
P. S. (Olen seurannut tuttujen nuorten muuttuvan päihteiden käytön myötä levottomiksi ja onnettomiksi, lopulta on seurannut irrallisuutta, asunnottomuutta, jopa kuolemaa. Heidän perheensä ovat suuressa kriisissä. ) |
Rukousaihe esim. perheiden puolesta, että perheet eivät särkyisi vaan ihmissuhteet eheytyisivät.
Myös niihin perheisiin yhteisöihin, joissa kannatetaan perinteistä äiti, isä, tyttö ja poika -mallia, kohdistuu tänä päivänä paljon erilaisia muutosten tuomia paineita.
Translain muutos vei hallitukselta melkein kolme vuotta, mutta tänään se siirtyy eduskuntaan – lue tästä lain kolme tärkeintä yksityiskohtaa (yle.fi) https://yle.fi/uutiset/74-20000277 Translaki viimein eduskuntaan kuukausien viivästyksen jälkeen – Ohisalo kiitteli esitystä - Suomenmaa.fi https://www.suomenmaa.fi/uutiset/translaki-viimein-eduskunnalle-kuukausien-viivastyksen-jalkeen-ohisalo-kiitti-kaikkia-uudistuksen-puolesta-taistelleita/ |
Copyright 2023 © Suomen Rukousrintama
|